Huollamme sivustoamme 3.11. klo 9 alkaen. Pahoittelemme tästä aiheutuvaa haittaa.

Taloudellinen ajotapa - jo ennen liikkeelle lähtöä voi säästää

Autoiluun liittyvät kulut ovat merkittävä menoerä kaikille, joille oman auton käyttö on jokapäiväisessä arjessa välttämätöntä. Auton hankintahintaan kuljettaja ei voi enää oston jälkeen vaikuttaa. Sen sijaan käyttökuluihin voi ja hyvinkin paljon. Omaksumalla muutaman hyvä tavan, voi rahansäästön lisäksi lisätä omaa ja muiden turvallisuutta liikenteessä.

Kunnossa oleva auto on taloudellisen ja turvallisen ajon lähtökohta. Oikeaan aikaan tehdyt huollot ja katsastukset varmistavat osaltaan sujuvan matkanteon. Autoissa on monia erilaisia järjestelmiä, jotka varoittavat vioista ja häiriöistä merkkivaloilla ja/tai äänillä. Näiden lisäksi mekaaniset viat ilmenevät usein normaalista poikkeavana äänenä tai auton outona käyttäytymisenä. Näihin kaikkiin on syytä suhtautua vakavasti.

Renkailla on suuri merkitys

Renkaiden valinnalla on suuri vaikutus polttoaineen kulutukseen ja sitä kautta kustannuksiin. Vierinvastuksen osuus auton polttoaineen kulutuksesta voi joidenkin selvitysten perusteella olla jopa 20 %. Renkaita hankittaessa tähän kannattaakin kiinnittää huomiota.  Nykyisin uusien renkaiden valintaa helpottaa koko EU:n alueella käytössä oleva rengasmerkintä, joka on samantapainen kuin kodinkoneissa esitettävä energiatehokkuusmerkintä. Yhtenä merkinnän osana on mainittu vierinvastus eli polttoainetaloudellisuus. Merkintä voi olla joko renkaaseen kiinnitetyssä tarrassa tai erillisenä painettuna esitteenä.      

Rengaspaineet kannattaa tarkastaa vähintään kerran kuukaudessa. Yhden barin liian alhainen rengaspaine lisää eräiden selvitysten perusteella polttoaineen kulutusta noin 6 %. Puolen barin alipaine taas lyhentää renkaan käyttöikää jopa neljänneksellä. Näiden lisäksi auton käyttäytyminen ääritilanteissa voi alipaineisilla renkailla yllättää autoilijan ikävällä tavalla.

Meistä jokainen on varmasti huomannut, että autoon tahtoo kertyä monenlaista ylimääräistä tavaraa. Niitä kannattaa aina silloin tällöin siirtää varastoon; muutoin maksamme lisääntyneen polttoaineen kulutuksen muodossa turhasta kuljettamisesta. Oma lukunsa ovat sitten esimerkiksi suksiboksit, joiden aiheuttama ilmanvastuksen lisääntyminen vaikuttaa kulutukseen merkittävästi.

Esilämmitys säästää polttoainetta

Moottorin esilämmityksen eli lohkolämmittimen ja sisätilalämmittimen käytön edut ovat useimmille tuttuja. Moottorin esilämmitys auttaa säästämään polttoainetta. Samalla kylmälle moottorille tyypilliset haitalliset päästöt vähentyvät. Sisätilalämmitin taas lisää turvallisuutta ja ajomukavuutta huurteettomien lasien muodossa.

Uusimpien tutkimusten perusteella lämmittäminen ei kannata yli 0 asteen ulkolämpötiloissa. Kannattaa myös kiinnittää huomiota lämmitysjakson pituuteen. Sisätilalämmitintä ei käytännössä koskaan kannata pitää päällä yli kahta tuntia. Pienillä pakkasilla (0…-5 astetta) moottorin esilämmitykseen riittää puolen tunnin – tunnin lämmitys. Viiden ja kymmenen pakkasasteen välillä tunti – kaksi tuntia on riittävä. Vasta yli 10 asteen pakkasilla kannattaa harkita kahden tunnin lämmittämistä.